![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
![[sticky entry]](http://www.dreamwidth.org/img/silk/entry/sticky_entry.png){kind=small}
Vuonna 2019 luetut kirjat
Dec. 31st, 2019 11:55 pmLista kaikista kirjoista jotka olen lukenut vuonna 2019.
* merkityt olen lukenut aikaisemminkin ja ne on aiempien vuosien suosikkeja.
Lihavoidut ovat olleet tämän vuoden suosikkeja tai jääneet muuten mieleen.
Luetut kirjat jaoteltu mututuntumalla genren mukaan.
( Listat piilotettu cutin taakse koska kirjoja on muutama )
* merkityt olen lukenut aikaisemminkin ja ne on aiempien vuosien suosikkeja.
Lihavoidut ovat olleet tämän vuoden suosikkeja tai jääneet muuten mieleen.
Luetut kirjat jaoteltu mututuntumalla genren mukaan.
( Listat piilotettu cutin taakse koska kirjoja on muutama )
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Jun. 16th, 2019 09:06 amLuin eilen Sisko Savonlahden teoksen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka herätti ajatuksia.
Kirja kertoo 34-vuotiaasta työttömästä freelance toimittajasta, jonka nimeä en nyt muista enkä jaksa tarkistaa. Päähenkilö on surrut päättynyttä parisuhdetta kaksi kertaa niin pitkään kuin itse parisuhde kesti ja kriiseilee siitä, että miestä ei ole. Ei ole sitä tyyppiä jonka kanssa asioita tehdä sen sijaan, että tekee niitä yksin.
Päähenkilö asuu Kalliossa ja elää surutta yli varojensa. Hän hakee noutoruokaa ravintolasta harva se päivä, ostaa kahdentoista euron kuivashampoota kampaajalta suihkussa käymisen sijaan ja ottaa opintolainaa matkustaakseen kaverinsa kanssa New Yorkiin. Hänen elämisensä kustantaa toimeentulotuki, ja sen mihin toimeentulotuki ei riitä kustantavat hänen vanhempansa ja ystävänsä.
Päähenkilö hakee töitä silloin kun jokin tilanne ahdistaa hänet nurkkaan. Kahdeksan kuukauden aikana taisi lähteä neljä työhakemusta. Päähenkilö harmittelee sitä ettei koskaan saa enää parisuhdetta, ja lääkitsee tilannetta Tinder-panoilla. Hänellä ei ole elämässään mistään asiasta niin intohimoista näkemystä kuin sipseistä ja dipistä.
Yllä olevassa kuvauksessa oikeastaan mikään ei ole samaistuttavaa, mutta omalla tavallaan pidin kuitenkin kirjasta. Enemmän kaikesta tämän yllä mainitun kuvailun ympärillä pyörivästä. Siitä miten vaikeaa huonekasvit on pitää elossa. Miten voi vuoden asua asunnossa ostamatta parvekkeelle mitään huonekaluja. Siitä miten eteisen lattialla voi maata kuukausikaupalla naulakko siksi, että sitä ei osaa tai jaksa tai halua kiinnittää seinään.
Myös kirjan huumori oli (välillä) ihan toimivaa. Etenkin päähenkilön mummi tuntui erittäin raikkaalta lisältä kirjaan. Mieleen jäivät etenkin Esa Saarisen kulmakarvat, joka oli ehkä kirkkaimpia kielikuvia tässä kirjassa.
Vaikka tämä kirja oli vahvasti todella kevyttä chick littiä, se kiemurteli ovelasti ihon alle laittaen tarkastelemaan taas omaa elämää objektiivisesti, mikä ei oikein koskaan tunnu mukavalta. Päällimmäisenä mieleen jää yleensä lähinnä ajatus "jotain tarttis vissiin tehdä". Sitten pääsen kuitenkin aina siihen, että miksi tarvitsisi? Mikä olisi paremmin, jos eläisin niin ettei jonkun muun mielestä asiat olisi vinossa? Olisinko itse tyytyväisempi, vai ylläpitäisinkö vaan jotain kulissia muille ihmisille?
Vai onko tämä sellainen muna-kana tilanne? Jos esittäisin olevani hyvinvoiva ja aikaansaava, tulisiko musta sellainen oikeasti?
Joudun varmaan jankkaamaan samaa virttä siihen asti, että saan aikaiseksi alkaa tehdä empiirisiä kokeita asian saralla pelkän leukojen länkyttämisen sijaan.
Kirja kertoo 34-vuotiaasta työttömästä freelance toimittajasta, jonka nimeä en nyt muista enkä jaksa tarkistaa. Päähenkilö on surrut päättynyttä parisuhdetta kaksi kertaa niin pitkään kuin itse parisuhde kesti ja kriiseilee siitä, että miestä ei ole. Ei ole sitä tyyppiä jonka kanssa asioita tehdä sen sijaan, että tekee niitä yksin.
Päähenkilö asuu Kalliossa ja elää surutta yli varojensa. Hän hakee noutoruokaa ravintolasta harva se päivä, ostaa kahdentoista euron kuivashampoota kampaajalta suihkussa käymisen sijaan ja ottaa opintolainaa matkustaakseen kaverinsa kanssa New Yorkiin. Hänen elämisensä kustantaa toimeentulotuki, ja sen mihin toimeentulotuki ei riitä kustantavat hänen vanhempansa ja ystävänsä.
Päähenkilö hakee töitä silloin kun jokin tilanne ahdistaa hänet nurkkaan. Kahdeksan kuukauden aikana taisi lähteä neljä työhakemusta. Päähenkilö harmittelee sitä ettei koskaan saa enää parisuhdetta, ja lääkitsee tilannetta Tinder-panoilla. Hänellä ei ole elämässään mistään asiasta niin intohimoista näkemystä kuin sipseistä ja dipistä.
Yllä olevassa kuvauksessa oikeastaan mikään ei ole samaistuttavaa, mutta omalla tavallaan pidin kuitenkin kirjasta. Enemmän kaikesta tämän yllä mainitun kuvailun ympärillä pyörivästä. Siitä miten vaikeaa huonekasvit on pitää elossa. Miten voi vuoden asua asunnossa ostamatta parvekkeelle mitään huonekaluja. Siitä miten eteisen lattialla voi maata kuukausikaupalla naulakko siksi, että sitä ei osaa tai jaksa tai halua kiinnittää seinään.
Myös kirjan huumori oli (välillä) ihan toimivaa. Etenkin päähenkilön mummi tuntui erittäin raikkaalta lisältä kirjaan. Mieleen jäivät etenkin Esa Saarisen kulmakarvat, joka oli ehkä kirkkaimpia kielikuvia tässä kirjassa.
Vaikka tämä kirja oli vahvasti todella kevyttä chick littiä, se kiemurteli ovelasti ihon alle laittaen tarkastelemaan taas omaa elämää objektiivisesti, mikä ei oikein koskaan tunnu mukavalta. Päällimmäisenä mieleen jää yleensä lähinnä ajatus "jotain tarttis vissiin tehdä". Sitten pääsen kuitenkin aina siihen, että miksi tarvitsisi? Mikä olisi paremmin, jos eläisin niin ettei jonkun muun mielestä asiat olisi vinossa? Olisinko itse tyytyväisempi, vai ylläpitäisinkö vaan jotain kulissia muille ihmisille?
Vai onko tämä sellainen muna-kana tilanne? Jos esittäisin olevani hyvinvoiva ja aikaansaava, tulisiko musta sellainen oikeasti?
Joudun varmaan jankkaamaan samaa virttä siihen asti, että saan aikaiseksi alkaa tehdä empiirisiä kokeita asian saralla pelkän leukojen länkyttämisen sijaan.
Bottle it up, let your problems distill
Aug. 23rd, 2018 06:40 amEka lomanjälkeinen työviikko alkaa olla jo voiton puolella, ja aika kivuttomasti tää on mennyt. Vielä on aika hiljaista, ilmeisesti ihmisiä tavallista enemmän lomilla, mutta vaikka se tarkoittaakin tavallista enemmän joutilaisuutta, ei se itseä häiritse mitenkään tavattomasti.
Tällä viikolla oon koittanu ylläpitää kitukasvuisia rutiineja joita olen yrittänyt itselleni kehittää, eikä energiaa sitten oikein muuhun ole riittänyt. Oon kävellyt kotimatkat töistä, oon tehnyt töiden jälkeen kunnon ruokaa jota oon sitten syönyt evääksi seuraavana päivänä, oon lopettanut päivän iltateellä ja oon joka päivä siivonnut keittiön ennen nukkumaanmenoa että se on aamulla siistinä. Oon myös syönyt joka aamu aamupalan. Nää on kaikki tosi arkisia ja itsestäänselviä asioita, mutta mun elämäntavat on olleet tosi retuperällä nyt pitkään ja nää on asioita joihin joudun oikeasti panostamaan että ne tulee tehtyä. Mutta vähitellen se tästä.
Oon tänä kesänä lukenut paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin, ja normaalistikin luen ihan kohtuu paljon. Nyt elokuussa on sitten tullut raja ilmeisesti vastaan, eikä oo huvittanut lukea mitään. Lukeminen on kuitenkin tosi rauhoittavaa ja rentouttavaa puuhaa mulle, joten haluaisin saada senkin nyt taas käyntiin edes jossain mittakaavassa. Ehkä otan tavoitteeksi, että lukisin joka päivä edes puoli tuntia, se kun yleensä saa sitten lukemaan enemmänkin kunhan vauhtiin pääsee.
Eilen tein muuten silleen fiksusti, että ruokaa laittaessa laitoin pienen kattilan kanneksi Pyrex-vuuan muovisen kannen. Juu ei. Kattila sulatti kanteen hienon pyöreän reiän ja huomasin sen sulamisen vasta siinä vaiheessa kun sitä sulatunnat muovia oli mm. niiden papujen seassa sekä viressä olevan paistinpannun kyljessä ja kannessa. En jaksanut edes suuttua itselleni, oli vaan hyvin vahvat "why am I like this" olot, koska kyllähän mä nyt teknisesti tiesin ettei se kansi kestä kuumuutta. Nyt ei sitten ole Pyrexillä enää kantta :'(
Tällä viikolla oon koittanu ylläpitää kitukasvuisia rutiineja joita olen yrittänyt itselleni kehittää, eikä energiaa sitten oikein muuhun ole riittänyt. Oon kävellyt kotimatkat töistä, oon tehnyt töiden jälkeen kunnon ruokaa jota oon sitten syönyt evääksi seuraavana päivänä, oon lopettanut päivän iltateellä ja oon joka päivä siivonnut keittiön ennen nukkumaanmenoa että se on aamulla siistinä. Oon myös syönyt joka aamu aamupalan. Nää on kaikki tosi arkisia ja itsestäänselviä asioita, mutta mun elämäntavat on olleet tosi retuperällä nyt pitkään ja nää on asioita joihin joudun oikeasti panostamaan että ne tulee tehtyä. Mutta vähitellen se tästä.
Oon tänä kesänä lukenut paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin, ja normaalistikin luen ihan kohtuu paljon. Nyt elokuussa on sitten tullut raja ilmeisesti vastaan, eikä oo huvittanut lukea mitään. Lukeminen on kuitenkin tosi rauhoittavaa ja rentouttavaa puuhaa mulle, joten haluaisin saada senkin nyt taas käyntiin edes jossain mittakaavassa. Ehkä otan tavoitteeksi, että lukisin joka päivä edes puoli tuntia, se kun yleensä saa sitten lukemaan enemmänkin kunhan vauhtiin pääsee.
Eilen tein muuten silleen fiksusti, että ruokaa laittaessa laitoin pienen kattilan kanneksi Pyrex-vuuan muovisen kannen. Juu ei. Kattila sulatti kanteen hienon pyöreän reiän ja huomasin sen sulamisen vasta siinä vaiheessa kun sitä sulatunnat muovia oli mm. niiden papujen seassa sekä viressä olevan paistinpannun kyljessä ja kannessa. En jaksanut edes suuttua itselleni, oli vaan hyvin vahvat "why am I like this" olot, koska kyllähän mä nyt teknisesti tiesin ettei se kansi kestä kuumuutta. Nyt ei sitten ole Pyrexillä enää kantta :'(
Viimeinen päivä kahden viikon lomasta käynnissä. Ikävää.
Tää on ollut mulle tosi omituinen loma, koska mulla on ollut kauhea lukujumi päällä. Suunnitelmissa oli kovasti lukea kaikki ne kirjat joiden lukeminen on viivästynyt ikävien aikuisteluasioiden kuten töissä käynnin takia, mutta ekan lomaviikon jälkeen nousi seinä vastaan enkä oo saanut luettua yhtikäs mitään.
Enimmäkseen oon vaan katsonut YouTube-videoita ja virkannut kaikenlaista pientä ja joutavanpäiväistä, jonka tarkoitus on ollut vaan pitää kädet kiireisenä. Kerran oon käynyt kävelemässä kaverin kanssa ja perjantaina sain itseni ulos lautapelin pituiseksi tauoksi, mutta muuten olen ollut itsekseni kotona. Sinänsä se on mun oletus-olomuoto johon myös pyrin, mutta tuntuu että loma on mennyt hukkaan kun kaikki päivät on vaan seuranneet toisiaan.
Se mitä oon yllättäen saanut aikaan, on kodin organisointi ja siivous. En muista onko täällä koskaan ollut näin siistiä ilman, että on ollut odotettavissa vuokranantajan tarkastuskäynti. Irtohiuksia on toki joka puolella, koska mulla on joku sulkasato käynnissä, mutta oon siivonnut keittiön kaapit ja vaatekaapit ja pessyt ja puunannut paljon normaalia enemmän. Oon myös kuskannut kierrätykseen n. puolet vaatteistani. Voisi melkein sanoa, että täällä on jopa viihtyisää, kun asiat on enimmäkseen omilla paikoillaan eikä kaikki kaapit ja hyllyt pullistele ahtaina.
Osittain tähän aktivoitumiseen on vaikuttanut sekin, että kämpässä on vihdoin alle 30 astetta ja oon ollut vahvasti tänä kesänä sitä leiriä, joka rasittavasti valittaa koko ajan kuumuudesta. Nyt leikin että syksy tekee jo tuloaan kun lämpötilat on välillä jopa alle 20 ulkona ja polttelen kynttilöitä iltaisin.
Tänään on agendalla hiusten värjäys ja viimeinen etappi siivoussavotassa (eli vessan kaappien järjestely) ja huomenna sitten töihin taas. Pienenä henkireikänä tätä ajatusta lievittämään on onneks vielä viikko syyskuulle jätettyä lomaa. (Ei sillä, että vihaisin mitenkään töissä käyntiä, tällä hetkellä tuntuu että se ahdistaa vähemmän kuin vuosiin erinäisistä muutoksista johtuen.)
Ja jos tässä lomassa on jotain mennyt oikein, niin se että oon onnistunut pitään normaalin unirytmin eikä sen suhteen pitäis olla ongelmaa. (Ellei joku lomanjälkeis-ahdistus hyökkää ens yönä.) Mutta posin kautta ni kyllä se siitä.
Tää on ollut mulle tosi omituinen loma, koska mulla on ollut kauhea lukujumi päällä. Suunnitelmissa oli kovasti lukea kaikki ne kirjat joiden lukeminen on viivästynyt ikävien aikuisteluasioiden kuten töissä käynnin takia, mutta ekan lomaviikon jälkeen nousi seinä vastaan enkä oo saanut luettua yhtikäs mitään.
Enimmäkseen oon vaan katsonut YouTube-videoita ja virkannut kaikenlaista pientä ja joutavanpäiväistä, jonka tarkoitus on ollut vaan pitää kädet kiireisenä. Kerran oon käynyt kävelemässä kaverin kanssa ja perjantaina sain itseni ulos lautapelin pituiseksi tauoksi, mutta muuten olen ollut itsekseni kotona. Sinänsä se on mun oletus-olomuoto johon myös pyrin, mutta tuntuu että loma on mennyt hukkaan kun kaikki päivät on vaan seuranneet toisiaan.
Se mitä oon yllättäen saanut aikaan, on kodin organisointi ja siivous. En muista onko täällä koskaan ollut näin siistiä ilman, että on ollut odotettavissa vuokranantajan tarkastuskäynti. Irtohiuksia on toki joka puolella, koska mulla on joku sulkasato käynnissä, mutta oon siivonnut keittiön kaapit ja vaatekaapit ja pessyt ja puunannut paljon normaalia enemmän. Oon myös kuskannut kierrätykseen n. puolet vaatteistani. Voisi melkein sanoa, että täällä on jopa viihtyisää, kun asiat on enimmäkseen omilla paikoillaan eikä kaikki kaapit ja hyllyt pullistele ahtaina.
Osittain tähän aktivoitumiseen on vaikuttanut sekin, että kämpässä on vihdoin alle 30 astetta ja oon ollut vahvasti tänä kesänä sitä leiriä, joka rasittavasti valittaa koko ajan kuumuudesta. Nyt leikin että syksy tekee jo tuloaan kun lämpötilat on välillä jopa alle 20 ulkona ja polttelen kynttilöitä iltaisin.
Tänään on agendalla hiusten värjäys ja viimeinen etappi siivoussavotassa (eli vessan kaappien järjestely) ja huomenna sitten töihin taas. Pienenä henkireikänä tätä ajatusta lievittämään on onneks vielä viikko syyskuulle jätettyä lomaa. (Ei sillä, että vihaisin mitenkään töissä käyntiä, tällä hetkellä tuntuu että se ahdistaa vähemmän kuin vuosiin erinäisistä muutoksista johtuen.)
Ja jos tässä lomassa on jotain mennyt oikein, niin se että oon onnistunut pitään normaalin unirytmin eikä sen suhteen pitäis olla ongelmaa. (Ellei joku lomanjälkeis-ahdistus hyökkää ens yönä.) Mutta posin kautta ni kyllä se siitä.
